keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kimi !! Ei voi olla totta !




No nyt pamahti !. Juuri kun luulimme kaiken olevan sekä ohi, että vihdoin kunnossa, tapahtuu jotain tällaista !. Ilmeisesti tämä on se, salainen jutzka, josta saimme vihiä aiemmin, mutta emmepä osanneet ihan tällaista odottaa. Huh huh ! .

Eli Kimi Räikkönen on nyt sitten taas, taas lähetetty tahtomattaan Suureen Seikkailuun, mutta tälläkertaa päinvastaiseen suuntaan kuin viimeksi, eli merenpohjaan on Kimi käymässä.

Räikkönen lähetettiin matkaan varhain tänä aamuna, läheltä Gotlantia, mereltä. Aluksenaan hänellä on linssinmuotoinen, ilmeisesti Amerikkalaisvalmisteinen sukellus-alus, josta emme tiedä sen tarkemmin kertoa. Kimi oli napattu sairaalan sängystä, jossa hän nukkui vahvan lääkinnän, rauhoittavan lääkinnän, alaisena, toipumassa juuri äskettäin päättyneestä avaruus-episodistaan. Hän oli tajunnut tilanteen vasta herättyään ja aikansa huhuiltuaan "onks täälä ketään" yksin sukelluskellossaan, sanoo nimetön lähteemme.

"Myönnettäköön, että hän alkaa olla kyllä jo aika vaarallisessa ja huolestuttavassa mielentilassa" sanoo hänen matkansa suunnitellut ja toteuttanut excentrinen Miljardööri, jota kutsumme tälläerää lähinnä nimimerkillään *Nalle Wahlroos*.

"niin, ei tässä niinkään mistään rikoksesta tai sieppauksesta tai mistään muustakaan sen sellaisesta ole kyse, vaan "uudelleenkoulimisesta" ..." hän lisää.

Saimme häneltä myös jo tämän allaolevan kuvan, Kimistä aluksen sisällä, jossainpäin Itä-meren pohjaa.



Kuva on aluksen ohjaamosta päin otettu, aluksen sisäisellä Web-kameralla. Kuvassa Kimi näyttäisi jo tässä vaiheessa seonneen täysin ja hän heilutteleekin pari viikkoa sitten saamaansa "kahelein kissa" pokaalia psykoottinen virne kasvoillaan. "Nalle" lisää, että kimi saattaisi kärsiä jo ns. "syvyyshulluudesta", mutta vain aika näyttää.

Tässä on myös toinen virallinen kuva.


"...Saatana, minkä teitte!!. Mmm.*muminaa* nmnn!! "



Tämä on otettu vähän sen jälkeen kun Kimi oli jo havahtunut hereille, ja alkanut orientoitumaan ympäristöönsä. Kimi katselee häntä kuvaavaa Paparazzi-ryhmää aluksen yhdestä kylki-ikkunoista, ja näyttää nätisti sanottuna, seinähullulta.

Kun kysyimme *Nallelta*, että ; mihinkähän te aiotte sitten hänet(Kimin) lähettää? hän sanoo vain, että : "noo, toistaiseksi sanon vain, että ihan tarkkaa suunnitelmaa ei ole, pöllöilköön nyt aikansa siellä alhaalla ja James Cameron varokoon!".

Toistaiseksi tässä kaikki tieto, tästä mitä ällistyttävimmästä juonenkäänteestä !. Palaamme välittömästi asiaan kun jotain uutta tiedotettavaa ilmenee.

(toivotaan vain, ettei hän osu toisen maailmansodan aikaisiin meri-miinoihin, mitä saattaa vieläkin lillua ympäri itämerta!)

~Näihin pysäyttäviin kuviin, näihin synkeisiin tunnelmiin~
~Fin~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti