sunnuntai 31. elokuuta 2014

Lisää Velkaa


Suomi nappaa itselleen uuden velkataakan. Ottakaa oma osuutenne ! HAhaahahaaaa, hyvältä näyttää, näillä mennään ja niin ees päin.

Velan ottamisessa ei olisi itsessään mitään niiiiiiiiin pahaa, vaikka ainahan se on "pahaa", mutta kun sitä ei ylimalkaan osata täällä käyttää kovin järkevästi vaan se törsätään esim Mamuiluun tai johonkin vitun Musiikkitaloihin ja Maailmanpyöriin (joka tosin on todella khuul ja tykkään siitä jne) ja kaikensortin Gukkeihin ja Gakkeihin.

Olisivat sijoitelleet vaikka sekalaiseen puolustusinfraan, rakentaneet jotain ....salajuzkia valmiiksi, mutta ei. Pakko oli hilata tänne koko maailma kylään.

Olisivat rakentaneet perkele, omaa sähköntuotantoa, mutta kun ei!! vitun Vihreet jos ei kukaan muu, menee aina ja kaataa kaiken vähänkään kannattavan.

Ostaisivat edes jostain jonkun paratiisisaaren, jonkun pienen siirtomaapläntin, mutta kun ei!! ei riitä visionäärisyys toisin kuin minulla !!! voisi kasvattaa omia banaaneja tai mitä vain trooppista (paitsi tietenkin neekereitä) ja käydä lomailemassa tai muuten vain lillumassa, mitä turvallisimmissa olosuhteissa !

Käyttäisivät rahaa vaikka vähän arkeologiaan ja ottaisivat saatana selvää ensin Omasta Itsestään, mutta kun ei !! tänne on saatava joka saatanan neekerinkekkanan muotivillitys ja anglosaksonimulkkujen joka ikinen uusin pölhö kaahotus.

Hajauttaisivat kontrollia pois keskusvetoisesta (Hellsingistä siis) pitkin Heimojen alueita / "maakuntia" tai mitä vittuja ovatkin viralliselta nimeltään, mutta kun ei!! Ajavat aina vain keskusjohtoisempaa ja keskusjohtoisempaa vitun byrokratia kommunismia ja Vapaamuurariutta tympeine visioineen. (Voihan jotkin niistä toki olla myös sangen jaloja, mutta yleensä käytäntö haraa vastaan).

Kehittäisivät saatana edes yhden, yhden!!, oman, suomalaisen, lentokone tai auto merkin ja alkaisivat tuottaa vaikkapa hävittäjiä, niin omaa käyttöön kuin myyntiinkin. Mutta kun teillä on niin valitettavan pieni pää. "Ei se o mahdollista, ei se o...ei se ...sössön sössön söö.."
(Ei varsinainen sitaatti^^ !! huom!)

No.. summa summarum....
..... "sieltä missä on tahtoa, löytyy keinot ".

Suomi Ukrainan kurkulla

Suomi hyökkäsi Ukrainan kimppuun !! ja MURSKASI sen !!
.........
......................koriksessa. : /

http://www.iltalehti.fi/koripallon-mm-2014/2014083118619820_ba.shtml

Kommentti suomalaisista

Piipahtelin tässä taas, käydessäni erilaisissa blogeissa ja muilla sivuilla, tuolla Tex Arcanenkin "holvissa" ja eteeni sattui tällainen kiehtova kommentti! jonka johdosta tapaammekin kai sitten torilla...


Suomi mainittu !!

Aikovat siis ilmeisesti, Jenkin perkeleet, muuttaa tänne pakoon sitä sirkustaan?....ahahahaaaaaa..salli mun nauraa?!...ahahahahahaahaaaaaaaaaa AA!!aaAAaAaaa. Mahtavaa tuossa on mm se, että siinä ilmeisesti haukutaan Stubbia ja yritetään udella itse Teksiltä mielipidettä kyseisestä lierosta, mutta Tex ei ole vielä vastannut eikä tule vastaamaankaan..... what can you say? sellainen se on. Joskus se vastaa, joskus ei.

Tuohan on tuossa asiayhteydessä ja tuolla sivulla, suuri kunnia tulla luulluksi Thaaleiksi vaikka viikipedia kyllä väittää päinvastaista kuten olen raportoinut eli, että "suomalaiset on aika pitkälti, nykymaailmassa harvinaisen ja poikkeuksellisen, puhdasverisiä Cro-Magnonin ihmisiä". Eli ei siis Thaaleja, vaan niden verivihollisia.
Mutta ...no, ainakin kai sitten niihin meistä joilla on edes pieni latinki tuota Thaalinverta, pätee kyllä nuo meihin heijastetut piirteet aika hyvin. Ja nehän ne on niitä suomalaisuuden peruspilaripiirteitä jokatapauksessa. Hyvä niin.

Hyvä, mutta hirviöiden ympäröidessä..... vaarallisia.

P.s kiehtovaa niinikään on, että tuo tyyppi on katsonut Stubbia kerran ja sanoo samantien, että kyseessä näyttäisi olevan "karmiva sosiopaatti" ! hahahaaaa.


"Mutta Monikulttuurisuushan on rikkaus, Kapteeni hyvä...!..."

Sotaa verilöylyä ja pari pommia



Shit Got Real.

Ensinnäkin ; houliis´shit !! onko tuo vitun Darth Vaderin haamu vielä elossa ?! wahahaauuuu !!
Ja toisekseen..... no, siinä olikin jo kaikki pääasiat.

Mutta sanotaan nyt vielä jotain, ettei tästä tule liian lyhyt blogikirjoitus.... "täysimittainen sota"... hurjahkon kuuloista. "Verilöyly Euroopassa" ...ei hyvältä kuulosta tuokaan........ tosin Ryssät ei osaa edes ajaa autolla joten ..kuinka brutaaleja vastuksia ne lopunkaiken voi olla edes sodassa ?! sitäpaitsi, ne kerjää tuolla ärhentelyllään lähinnä lisää vihollisia ja ahdistaa itseään nurkkaan, mutta voivathan nuo toki halutessaan hyvin hankaliksi äityä, ei sillä. Ja Suomi kun ei ole mikään Amerikka tai edes Kiina, täällä ei riitä kauhean kauaa populaa murhattavaksi tuonne metsiin ja kanjoneihin.
Ei ole edes yhtä kurjaa ydinlatinkia ! ..."jo on köyhää".

"Keinot käyvät vähiin"....?.... eli ; sotimisen yms sekalaisen väkivaltaisen keharoinnin yksinkertainen lopettaminen ei ole vaihtoehto ?! No... joillekkin se ei totisesti vaan o !!

No..... ...ainakin, jos jokinsota syttyy, se voidaan nykyään katsoa jo periaatteessa "livenä" -suoraan juutuubista tai LiveLiikistä. Eli on ainakin jotain katsottavaa. +Nuija & Tosinuija 2 !!

Btw, tuli mieleeni tätä tilannetta seuratessa se sanonta tai lähinnä sitaatti jonka lausujaa en vain muista, että "mitä jos olisi sota, mutta kukaan ei ilmestyisikään paikalle?!" HAhahahaa. Ehkä ihmiaanit on sittenkin oppineet toistaiseksi jotain! kun ovat saaneet maistaa edes yhden tipan la dolce vitaa, niin yht´äkkiä mudassa ja suolenpätkissä ja irtoraajoissa ja veressä ja liejussa -rämpiminen ei sitten kiinnostakkaan !? hah... mikäs nyt on ? mitä nynnyjä tässä oikein ollaan !? "uuuu mä pelaan mieluummin pleikkaa kun tapan oikeita ihmisii, uuu" tai "uuuu mä tsiigaan kotona tissei netistä, menkää te vaan.. . .tuun sit ehkä perässä.."
tai pahimmassa tapauksessa "...emmätiä mään, sota? ....nääh, mä skedeen mieluummin ja sit täytyy olla diizeinä tual yhen Iso-Per Zeen bileis".

P.s Tosin ...Petri Nyykaard voisi kyllä mennä sinne rintamalle....vai?.... jos...siis, tai niin... ja siis..eikä siis, mutkun.... junou? koska heeiii!! mään! miksei ?!?! khamoon...
Tai miksei "Veskukin"...?...ei se muuten kuole ikinä! vitu....mitä se on nt.joku kaks sataa ? tai jotain..

P.s 2 Kwanzaaniakin on pitkästä aikaa päässyt oikesti taas pommittamisen makuun ja pommittamaan jotakin ! oooul rait ja hieno homma. Sietää kieltämättä pommittaakkin noita vitun hulluja. Ne vaikuttaa jopa Muslimeiksi, poikkeukselisen veren-nälkäisiltä ja pahoilta ja se se on paljon sanottu.

Apinat vaa kyllästy rauhaa.

Matrushka keulii!! (taas!)

http://takkirauta.blogspot.fi/2014/08/dementia-pugilistica.html

Kuten olen aiemminkin sanonut ; "tuo ämmähän on ihan pimee saatana".

Nyt se haluaa kieltää ...jotain, koska "se tulee meidän Veronmaksajien maksettaviksi...blääblääblää" .......?......öö....wha?... No: vittuako sitä sitten maksatte ?!

Saatanan Matruuna perkele! juuri sellainen ylimielinen kuvotus kuin vain naiset ja jutkut osaa ja voi olla!! Ja tuohan on niiden yhdistelmä !! Tsiiiisus fak !!

Matruunan mielestä "Juridiikka" niminen juutalainen mustamagia ja vuuduu paska, "oikeuttaa" puuttumaan ja kieltämään ja käskemään ja orjuuttamaan ja holhoamaan ja ohjailemaan yms. Mutta sillä välin todellisuudessa......

 Juutalaisten omasta (?) kirjasta: "ihminen hallitsee ihmistä vain tämän vahingoksi".

Kaikki "esivalta" tulee Luciferista !! vitun typerät pöljät ja mäntit!! ei mistään vitun Pyhästä Hengestä ja Jumalasta ja vielä mistä !! Saatanan apinat !! Se tulee toisten apinoiden matalasta mielestä ja väkivaltakynnyksestä ja tarpeeksi suuresta "väkivaltapotentiasta". Siitä se tulee. Ja pysyy niin kauan kuin sen antaa pysyä eikä sitä heitä mikään suurempi voima (kuten vaikka esim juuri se "Jumala"!! haha) sivuun ja romukoppaan.

"Juridiikka" on Juutalainen synti!! rikollista toimintaa kuten kaikki muukin "Valtio"on yms liittyvä, ja se kaikki on ihmisten verellä ja tuskalla ja vapaudella anastettu, ei se ole mitään pyhää. Se on brutaalia kontrollia ja loisimista ja eräänsortin Satanismia.

Mutta jaksan silti uskoa, että sen toteuttajat eli kiusaajat ja sortajat ja pakottajat ja öykkärit ja sensuroijat ja valehtelijat ja tyhmänleikkijät ja ultra-heterot yms -saavat rangaistuksensa.... viimeistään siellä eteerisessä ulottuvuudessa. Myöhäistähän se on, mutta onhan se edes jotain !? tyhjää parempi.
Ne ovat jo saaneet nauttia tässä maailmassa ja elämässä.... kaikesta !! työntämällä muut syrjään ja lokaan ja lukitsemalla niitä "vankilaan" ja tappamalla ja niin eespäin, kuin se "muita vahvempi" siittiö, mistä ovat alkunsakkin saaneet. Pelkkiä höyryjyriä ja petoja ne on, mikään ei voisi olla vähempää Pyhä !! Ne on kuten kaikki ihmiset sinänsä, Saatanan lapsia. Vaikka jostain syystä ihmiskunta luulee olevansa kotoisin "Jumalasta" ! ...ahahahahahaaaaaa..... J-Lasta...... se antaisi kyllä äijästä aika kolkon kuvan jos nämä vitun kiilusilmäiset hullut olisivat sen lapsia !!

"Ihminen" eli ...arviolta noin puoliksi apina ja jonkin osaa "ulkoavaruuden muukalainen" (tekijämme) ja joitain jäänne osia sekalaisia maan eliöitä (äimistyttävää kyllä, mahdollisesti osittain jopa lisko!) ...on lähinnä Hirviö, abominaatio, ei niinkään jumalankuva. Nämä rystysiäänraahaavat idiootit on pelkkiä mielisairaita sekasikiöitä suurimmaksi osaksi, ja yhtä ahneita ja itsekkäitä ja älykkäitä kuin jokin kaimaani tai ...vompatti ?

"yhtä kauniita?"
Niinsanottu "esivalta", joka perustuu lähinnä tietynlaisen "ihmistyypin" vakaaseen ja ylimieliseen uskoon siitä että heillä on oikeus olla muiden käskyttäjinä ja omistajina, -periaatteessa istuu sen oikean johtajan tuolilla, sen ollessa syystä tai toisesta poissa.
Kuten Tex Arcane sanoi "näen orjan... mutten näe hänen isäntäänsä".... :) ...se oli hyvin sanottu, se.

Tuo "isäntä" on kyllä olemassa, muttei nauti huomiosta! ei sitten yhtään. Jos mitään, se / ne, vihaa sitä, sydämmensä? kyllyydestä.

Eniwei.... eksyin alkuperäisestä asiasta eli Matruunan hallintafetissistä. Se on tyypillinen juutalaisille ja naisille ja sekalaisille muillle ääliöille ja puoliapinoille.
Ällöttää, valkoisena, lukea tuollaista päällekäyvää liturgiaa jostain vitun käräjistä ja juridiikasta ja laeista (jotka Jumala / Jeesus käsittääkseni kielsi!!!!!! / teki tyhjäksi!!!!! [tämä tekee teistä / valtioista ja poliisista, de facto saatananpalvojia ja rikollisia!! vitun idiootit!! hahahaa]) ja siitä kuinka Matrushkoilla ja Mutrushkoilla on "oikeus" puuttua muiden elämään, tähän (ainakin toistaiseksi) ainoaan elämään.

Oikeutta teillä ei ole sen paskan vertaa, ja te myös tiedätte tämän !! Saatanan paskanjauhajat. Kyse on aina vain siitä "vahvemman" eli typerämmän ja vaarallisemman "oikeudesta". Siinä kaikki.

Tervetuloa Maahan !


P.s Olen usein lueskellut kauhulla ja ärtymyksellä yms, matruunan toistuvia!! huom!! toistuvia  -kirjoituksia ja julistuksia (joita hän kai pitää ihan "täyspäisinä" ja "punnittuina" kantoina tai jotain) siitä kuinka syystä tai toisesta, miehiltä pitäis ottaa munat vex !! "tuomita Valtiolle!" ....hahahahaahahahaaaaaaa...lol...ja "mitä vittua!!".
Siinä teille sitä "Valtiota" !! (ettekö te nyt saatanan jästipäät perkele tajua tätä Valtio vs Jumala -juttua !?!?!? Kuinka monta sukupolvea teitä täytyy versoa ennenkuin joku käsittää tämän?!). Mutta niin, siis Matruuna...... matruunalla on jokin outo ja selittämätön vimma, niinkuin hyytävän monilla naarailla, repiä tai silputa miesten sukupuoliset elimet!! tai sitten se johtuu siitä, mistä Hankamäen Jukkakin usein puhuu kirjoissaan eli "peniskateudesta" tai jostain naaraille tyypillisestä biologisesta hysteriasta pippeliä kohtaan. "Äääääkk ! apua , sillä on jokin tuollainen tykyttävä sienen-näköinen hirviö jaloissaan!! käääääääk, se tulee kohti!! käääääää...*ääni katkeaa*...".

Naaraathan on lähes lajissa kuin lajissa tuollaisia! jopa siis ihan luonnon itsemuovaamissa, siis "luonnollisissa", lajeissa. Vaikka tuo vaikuttaa hieman kaunter-intuitiiviselta! sillä pitäisihän naaraan kai nyt lähinnä....siis..suostua?!! paneskeluun ja lisääntyä ? eikä pihdata virzasimpukkaansa kuin jotain vitun Kuun Kuninkaan kruununjalokiviä.
Leijonienkin täytyy saatana pureskella niitä naaraitaan, että ne vitun bimbot idiootit suostuu edes olemaan sen kutemisen ajan paikoillaan ! vittu sellaisesta mitään tule ! Se on ihme, vitun, juttu, ettei naaraat näytä juurikan haluavan seksiä tai parittelua ! Olen aina sitä ihmetellyt ja tulen.... aina sitä ihmettelemään. Tokihan on olemassa myös sekalaisia mielisairaita ämmiä, jotka ei halua muuta kuin!!! munaa ja lujaa ja äkkiä. Esim ....nuo tuolla taustalla TV:ssä "Pleiboin" ohjelmassa. "Nymfomaaneja" nimeltään käsittääkseni.

No... olkoon nyt taas. (Mutta lakkaa matruuna tuo paska!! se on kipeetä, kuin ...kipee..kissa...?...no jotain, hyvin kipeetä). P.s 2 -tai sitten ...voisi tehdä niin, että kun nainen, tuo Pyhä ja jalo lehmä, tekee tai sanoo jotain tyhmää, väärää, pahaa tjms, niin siltä revittäisiin tai siististi skalpellilla viillettäisiin -tissit irti ja "tuomittaisiin valtiolle" !! Jos niitä on vaikka heilutellut kuumottavalla ja kiihottavalla tavalla jossain... missä vain.. metsässä tai festareilla, sama se! Malum in se !!

Uusi Jumalanne on valittu !! Huzaa !




Täh ??

Ei multokysyttymitään !?

Mitäs vittua ja helvettiä !!?!?!?!?? Minä en ainakaan ole tällaista valtuuttanut ?! En ainakaan muista allekirjoittaneeni mitään sopparia tai mitään sellaista.

Stadissa muistan kyllä taas käyneeni, mutten muistaisi tehneeni mitään näin dramaattista ! (siellä oli muuten, tiedoksenne, muutamia valkoisiakin. Ihan siis "paikallisia" ! mutta ihan mustanaan, neekeriä ja latinoa ja kinkkiä ja mulattia yms. Järkkyä! aika järkkyä).

No.... tuolla toimitaan iha iki-omalla ja suvereenilla mandaatilla, tuolla. Sellainen on pelin henki.
Jotain Cro-Magnon paskaa kai, tai sapiens.

Alhaista ja väärin, ja myös juutalaisuuden eli "juridiikan" (-kin) mukaan -laitonta. Tai "rikollista".

Haistakaa kaikki vittu.

Ahvenanmaan itsenäistyminen?



Soininvaara meni nyt vuorostaan pieraisemaan tuolta ilmeisen tyhjästä, mutta myös yhtä ilmeisen -suuresta- päästään.

(Tuossa kuvassa Cosmo yrittää polttaa tappavilla Kommunistisilla silmälaseillaan reiän häntä ahdistaneen kysymyksen esittäneen suomalaisreportterin otsaan)

No, mutta ....=== asiaan. Olen itse täällä blogissa joskus käsitellytkin tuota aihetta "Ahvenanmaan Itsenäisyys" ja nyt sitä on sitten aatellut joku muukin !! Poliitikko vallan. Kappas perkele.

No...... olen edelleen samaa mieltä kuin ennen, eli että ei!! ei niille mitään ittenäsyyttä. Vitut ne sillä edes mitään tee !! tekisivät siellä vain sitä samaa mitä nytkin suomen brutaalisti sortamana, eli tuijottaisivat vuoroin taivasta vuoroin ohikiitäviä "ruotsinlaivoja" ja ...olisivat vastenmielisen ruåttalaisia.

Niin ja tekisivät sipsejä !! Joouu tack så mycket vaan niin.

(Tosin nyt kun joku mainitsi nuo "sipsit" niin on sanottava, että niiden laatu on heikentynyt raa´asti sittemmin esim 90-luvun, jolloin niissä oli vielä vähän perunaa ja maustetta eikä pelkkää kasvisöljyä ja ilmaa).

Mutta sanotaan sekin, että en ollut tullut ajatelleeksi tuota mitä tuossa jutussa ja sen kommenteissa on nyt kiljuttu, eli sitä, että Ahventen Maa käy suomlannille kalliiksi. Eli se on pelkkää menoa lähinnä, muutoin kuin sipsintuotannon ja laivojen pysäköinnin osalta.

Mutta se on myös yksi suomen khuuleimmista ja persoonallisimmista ja kiehtovimmistakin -paikoista, ja jotain mitä Suomi ei ole vielä tähän asti pystynyt oikeasti ja kunnolla "kapitalisoimaan" tai mistä ei ole vielä saatu tehtyä mitään sen khuulimpaa vaikka siihen olisi mahdollisuus !!
(Voisihan sinne vaikka sijoittaa kaikki ne rakkaat MaMumme!! heheiii!! vähänkö vittu huippu idea!!? Ahvenanmaa Mamuille. Laiva on lastattu neekereillä, ja Ählämeillä, ja Venakoilla, ja ...Mustalaisilla yms)

Tuosta^^ Suomi saisi oman paikallisen "Mosambikinsa" tai "Luvatun Maan" tai jonkun.

Mutta niin, siis oolannin ittenäsyys.... kahelia! täyttä hulluutta ja turhaa. Ja miten ne siellä elelisikään yksin, keskenään, ruotsalaisina. Nussisivat puluja ja raiskailisivat laivoja? (kuten muslimit ja ählämit ja neekerit ja merimiehet -tekevät). Eheheiii!  Jos itseasiassa se annettaisiinkin ruattille kuten tuolla on ehdoteltu, se luultavasti täytettäisiinkin ihan oikeasti, jossain vaiheessa, niillä kaikilla ihanilla Pakolaisilla ym. Siellähän sitten killuisivat, saarellaan. Se olisi hetkessä ohi, neekerit sekoaisivat alta-aika-yksikön ja tappaisivat kaikki ketkä pystyvät ja söisivät ruumiit, ja muslimit...aikalailla varmaan sama juttu (ja mahdolliset Kiinalaiset tietenkin!! ne söisivät kyllä kaiken, veneet ja linnut ja ruumiit ja puut ja pensaat). Pian siellä palaisi kaikki mikä voi syttyä tuleen, ja kadut (jos siellä todellakin ON katuja) lainehtisivat veressä ja ympäriinsä ryntäilisi vauhkoontunut neekerilauma viidakkoveitset tanassa, etsien seuraavaa uhria. Se olisi vähän kuin Japanilaisleffa "Battle Royale" mutta ei teineillä.

Pidetään se vaan, osana Härmää, osana Suur-Suomea ja kaikkea, sillä siitä selvitään.
Jos mitään, niin Ahvenanmaata pitäisi nimenomaan lähentää mannerhärmää ja rajusti ! Siihenkin "nevadaan" minulla olisi visio jos toinenkin, mutten niitä tämän blogin kautta halua ilmaista.

P.s Tai sitten sen voisi vain "nukettaa" !!

"Puhelinlasku = sun"


                                       http://www.iltalehti.fi/viihde/2014083018617873_vi.shtml

Ahaa.
No nyt selvisi ainakin yksi sellainen asia jonka uskon huojentavan monien meistä -elämää. Elikkä on siis mahdollista mennä heittämään laskunsa bändien (eritoten Maroon 5) esiintyessä sinne lavalle ja saada ne myös maksetuksi !!  Up yours "Intrum Jude Justitia"!! up-fucking-yours!!.

Has "this love taken it´s toll on ya?" ...."has it ?!?"....ahahahahaaaaaaaaaaaaaaa!!

Auton voi nyt käytännössä katsoen ostaa sitten velaksi, ja käydä maksattamassa se tuolla noiden konsertissa. Mutta pitää pitää huolta, että on katsonut kiertueaikataulut oikein ja toivoa, ettei keikkaa peruta... .. . . tai muuten.... voi jäädä kakkakasa omaan käteen.

"Alas sieltä!! ja vähän äkkiä!! Ja putkaan-Linnaan-Vankilaan!"

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014083018618210_uu.shtml

Taas 1 esimerkki Valtion / Poliisin (aika pitkälti 1 ja sama asia) elämää rikastuttavasta vaikutuksesta.
Jos olet tarpeeksi kyvykäs ja älykäs ja blääblääblää, rakentaaksesi oman lentolaitteen, ei sinulla ole "oikeutta" lentää sillä, koska ..............koska me sanomme niin !! thät´s whai !
Vittu sinä ny saatana vapaana tähän elämään syntyny!! saatanan Morlokki !!

* * *

Olen itsekkin, mainittakoon, usein pyöritellyt moista ajatusta päässäni. Rakentaa oma lentsikka ja alkaa sillä jonkinlaiseksi seikkailijaksi / tutkijaksi. Mutta oma koneeni eroaisi radikaalisti "disainiltaan" totutuista koneista, enkä tod. antaisi ottaa itseäni kiinni.
Antaisin sähköllä vitunmoisen tällin luultavasti, sille joka yrittäisi minut kammeta aluksestani ulos tai erottaa itseni siitä !
Mutta tämä ihmisapinoiden maailma on täynnä sellaisia "sieluja" (sieluttomuuksia) jotka katsovat asiakseen estää muunlaista elämää menestymästä, -kuin mitä itse ovat. Eli typeriä, tylsistyttäviä, tylsämielisiä, läskejä, väkivaltaisia, imbesillejä, kontrollifriikkejä kusipäitä.

Heyyy! C´est la vie. Chillax.

Leben ist für alle da.

torstai 28. elokuuta 2014

MoKu menee menojaan

Sanon jotain mitä on jo kauan pitänyt sanoa.

Luin yksi kerta, kauan kauan sitten, kaukaisessa galax..siis täällä netissä, jonkun vanhemman amerikkalaismiehen yksinkertaisen reseptin "Monikulttuurisuuden" (joka on tällähetkellä jo kuollut kuin Mao) tai minkä tahansa aatteen ja asian tjms -tuhoamiseksi.

Se on hyvin yksinkertainen eikä vaadi ketään tekemään mitään!! (kuten Kristinusko) se kuuluu näin ; antakaa vaan sen tapahtua !! Siinä kaikki !! Se kyllä läkähtyy ihan itse ja kyllästyy ennepitkää itsekkin itseensä, niin käy kaikelle muullekkin ja niin käy myös MoKulle.
Se on kuin mikä tahansa sairaus, se on vain kestettävä. Sen on annettava riehua ja räyhätä aikansa ja vain maata ja voivotella ja odotella, että se menee ohi ja sen korvaa jokin muu sekopäinen häiriö ja sairaus. (Luultavasti Ebola !! [ainakin tällähetkellä näyttää lupaavasti / huolestuttavasti siltä, että SE on se seuraava "SE" juttu]). Tai ehkä, jos oikein hyvä säkä käy (mitä ei juuri koskaan käy), seuraavaksi tulee "musta syyllisyys" jossa neekerit vihdoin vuolaasti pahoittelevat aiheuttamaansa pahennusta ja pahaa ja kuolemia ja sotia ja tauteja ja raiskauksia ja sen sellaista.

Eli siis, kuten englantilaiset aikoinaan sanoivat, tämäkin tulee menemään ohi.

Tosin tässä on se koukku, tässä jutussa, että nyt täälläkin, suomessa, on neekereitä ja kalifaatin murhamiehiä ja muita sukkelasanaisia saatanoita. Ja mustalaisia jos käytetään nyt barometrinä ja kanarialintuina kaivoksessa, niin ........ei ne täältä mihinkään lähde!! Ennenkuin se jääkausi palaa, ja neekereillä on sama taipumus kuin intia ja kiina -laisilla, eli lisääntyä niin maan perkeleesti. Ja myös taipumus tuhota kaikki ympäriltään, tahallaan tai tahtomattaan. Kuin jokin vauhko iso eläin matkamuistokaupassa.
Tai poliitikot urallaan.

Mutta katsotaan nyt.... annetaan sen mylviä tuo "kurssinsa" (let´s let it run it´s course) ja näemme mihin se johtaa. Luultavasti jonkinsortin sotaan tai kahinaan tai johonkin. Josta tullaan syyttämään meitä!! uskokaa pois vain.

Se kuluttaa kyllä inertiansa.  Jota seuraa se, että poliittiset broilerit tulevat julistelemaan vankumatta ja vakaumuksella mitä ikinä se seuraava juttu sitten onkin. Jumalauta!! sen puolella olet!! ja sillä vitun siisti !!

Sieg Hail !

Sukulan Jykän käytöstä TV:ssä

Satuin vilaseen tuossa sivusilmällä tuota TV:tä ja siellä keikkui se Sukulan Jykä, ilmeisesti suomen version "Hotellit Kuntoon.." sarjan mainoksessa.

Pitääkö siitäkin todella... todella?! tehdä kotimainen väännös ? Taitaa olla aika totaalista pakkopullaa, kuten suurin osa tämän paska -maantyngän muustakin annista ja tarjonnasta ja eritoten nykyisten aikojen kulttuuritarjonnasta.

Jos se ei ole jotain typerää ämmien mömmöä tai neekerinpaijausta tai jotain muuta vitun lahjatonta, aivotonta, ärsyttävää lällärihöynää niin sitten se on jotain Amerikasta apinoitua, mutta sieltäkin valkataan aina vain ne pullien ympäriltä ne korventuneet, palaneet, mustuneet reunat, -ei itse pullia tai niistä rusinoita päältä.

Tuossakin sarjassa tuo Jyrki yrittänee olla yhtä raaka ja kova kuin Gordon Rämsi, mutta kuten siitä näkee jo suht kauas, on se lopunkaiken ihan kiltti. Kuten lähes kaikki suomalaiset. Ei suomalaisissa ole sellaista, ainakaan samanlaista, petoa kuin suuren maailman roduissa ja kansoissa.

Taas yritetään leipoa Cavalier-King Charlesin spanielista verenhimoista hyökkäys-rottwaileria(sic!!) tai doopermannia tai jotain muuta. Ei tule toimimaan.

* * *

Asiasta toiseen ; tiedättekö minkälainen ohjelma olisi hyvä ja originaali ? ......vai niin... no.... pakko se on kai sitten itse kertoa! (typerykset), sellainen jossa joku, esim vaikka.... Heleniuksen Roobert, tai joku -kävisi potkimassa (ja lyömässä) byrokraatteja ulos töistään !!

Se ilmestyisi niiden (vaikka KELAN ämmien) siihen johonkin luukulle ja läppäisi ensin kerran käkättimeen vaikka sellaisella punaisella nyrkkeilyhanskalla ja sitten kun se byrokraatti siinä "keräilee" ja palautuu, se mäjäyttäisi vaikka reiän seinään ja karjaisisi, että "nyt vittu ulooooos täääääältä!!! ja sassiiiiin ! ! haaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!!"  ja alkaisi sitten repiä kaikkea irtainta ...irti!! kuten Hulk, ja paiskoa sitä kuin neekereistä sivistyneimmät tekevät, ollessaan rauhallisimmillaan.

Sitten..... no, siinä kaikki mitä keksin tässä, ad lib, mutta olisi tuo jo vähän parempi (kai...?) kuin suomlantilainen Hotellit Kuntoon.
Eikä täällä kukaan edes missään hotellissa ikinä käy tai yövy !!Kuka vittu jossain vitun hotellissakin on oikeasti käynyt? muuta kuin Lapinreissulla ?! häh? kuinka moni!! ...kysyn vaan...
Ei kenelläkään ole enää edes varaa !! Vittu kun pitäisi olla joku Paris Hilton, että voisi edes käydä Ruattinristeilyllä tai yöpyä jossain Stadilaisessa paskaakin tärkeämmässä hotellissa (ja luultavasti luteiden ja torakoiden syötävänä!! [tai vähintäänkin gangsta-nekrujen!]).



Elikkä, ei !!! ei enää mitään "Jyrki Sukula - makujen maassa" tai "läpsii kikkelii" tai "kunnostaa motelleja" tai mitään vitun kukkahattulierojen ajankohtais noitavainoja televisioituna. Fak nou !

Mieluummin katson melkein, kun joku pelaa "Aapelissa" bilistä jonkun vitun Liettualaisen apinan kanssa. Vaikka siis ihan konkreettisen, oikean, de facto, apinan. (Kai ne bilistä osaa? )

Hah !! tuossa se sama saatanan mainos taas tuli !! tätä kirjoitettaessa ! ahahahaha, siinä tuo Jyrki siis haahuilee pitkin jotain käytäviä "koustpasterssi"vehkeet päällä, näyttäen eksyneeltä. Siinä lieneekin koko sarjan kuva, aika hyvin. (BTW, äskettäinhän tuli se Oikean Gordonin "Kuppilat Kuntoon" sarja, siinä oli yksi paikka ja ainakin yksi äijä, jotka kaipasivat kipeästi imurointia !).

Suomen TV-tarjontakin voisi pientä imurointia itse itselleen tehdä. Eikä aina vain imuroida jotain paskaa joko netistä tai amerikasta. Jotka on myös paskaa pullolaan (kaiken muun ohessa).

Mutta, antakaa nyt jokatapauksessa jo sen Jyrki paran olla ja levätä rauhassa ! herran tähen sentään, saatana.



Äppl - Aipäd
Siinä on yksi byrokraatti^ joka on jo saanut kokea ja tuta, Heleniuksen Roobertin vierailun hellän syleilyn ja inhimillisen kosketuksen."Mysteeri Byrokraatti".

Obama pilakuvat

Tervehdys blogi !!  Kapteenisi tässä.

Halusin vain tuoda julki ja ilmi, tiedon, että -aika monessa Poliittisessa Satiiri Pilakuvassa, neekeripäällikkö "Obama" on esitetty joko valkoisena tai muutoin liian hailakan värisenä. Eli siis ; valkoiset pilakuvanpiirtäjät (ikäänkuin niitä olisi neekereitäkin !?! ahahaha) eivät uskalla edes kuvata opamaa, edes pilakuvassa!!, sinä mitä se on eli ....ruskeana ! Tai mulattina jos tarkkoja ollaan.




Kuten tuostakin näette ^ ....ei kovin realistista.

Vittu mitä nynnyjä ja paskahousuja teistä onkaan tullut!! valkeani.

Vittu se on neekeri!! neeeeeeekeri! saatana. Ei mikään vitun voittamaton Cthulhu jostain toisesta ulottuvuudesta, joka ilmestyy syömään elävältä jos sitä sanaa vaikka "neekeriksi" !!! Koettakaa reppanat nyt riibaundata jo vähän. Ffs !!


P.s sitäpaitsi: nuo korvat on ihan liian isot. Neekeriroduille on nimenomaan ominaista ja tyypillistä pienemmät korvat kuin valkoisilla tai juuri kenelläkään muullakaan !!

tiistai 26. elokuuta 2014

32 tuhatta käväisijää

                                               32, 000 Kävijää !!


Parrakas Matrushka

Unohdin vallan !! Piti julkaista jo silloin tämä kun Matruuna tuon tekstinsäkin latasi, mutta laitan nyt tämän vasta sitten... nytten !



Hah-haha-hahahaha-ahahahaaaaaaaaaa !! HAHAHaaa lol, vittu mä nauroin tätä !!

Eli siis: Ruukinmatruunalla on oikeasti parta !! HahahahhaAHAHAHaHAh ahAHAHAaa !!

Ehkä se teettää tuollaista, kun tekee miesten töitä. Raskaita Metalli-alan töitä.

Ja eikös see vaan olekkin(sic) taas krirhoitusvirhe tuo "ne meistä, joillE" !? eikö sen tulisi olla "joillA" ?!

Tai ehkä sillä ei ole varsinaisesti, per se, de facto, jne, "partaa". Mutta se on karvainen kuin "Wookie" ?!



"Täällä (´Blogistaniassa´) määrään minä!"

Bikbratör -neekeri häkissä-

Vilaisin tuossa sivusilmällä (mutta ilman ääniä) tuota "Bikbratöör" typeryyttä, ja siellä on joku neekeritär häkissä. Hyvältä ja lupaavalta näyttää ! Saatan ehkä sittenkin tykätä siitä, en tiä... täytyy ehkä joskus kattoa.
Alku ainakin on ihan lupaava.

F-35b Hävittäjät

Lueskelin tuossa taas, omaksi tuhokseni, noita "Uusi Suomi" sivuston blogeja ja törmäsin siellä sellaiseen uutiseen tai johonkin juttuun, että Jenkit on ilmeisesti kaupittelemassa meille nyt niitä F-35B super-hyper üüber hävittäjiä.
Jotka on niin vitun hyviä, ettei niillä saa edes nousta ilmaan !! Vittu ne o hyviä. Niillä saa siis, get this!!, olla parkissa, maan pinnalla !!....ai miin... ...fak jeaaah!!

Ne on niin hyviä, että ne on .....huonoja. Ne on niin ylivertaisen ihmeellisiä ja modernin cooleja, ettei ne edes käänny tai tee paljon mitään muutakaan.

Eli ; ei, niitä ei kannata sitten Härmän heinäkengät  ostaa !

Kyseinen kone on haukuttu aika pitkälti alimpaan mahdolliseen helvettiin ja kustu päälle. Kuka tahansa edes kissan älyinen karttelisi niitä ja tiuhaan, mutta pelkään jo pahinta. Pelkään, että Suomi näyttää esimerkkiä ja uskoo koneeseen, koska...miksi ei ?!

Onhan se ihan siistin näköinen ja khuul ja kaikkea, ja se oli aika vitun haka "Battlefield 2":ssa, mutta tosielämässä se on ilmeisesti kuin jokin lentävä tiiliskivi joka vaatii hemmetisti bensaa ja painaa kuin synti eikä ole juurikaan hyödyksi, eikä edes toimi.

Älkää ostako niitä.

Älkääkä (p.s) herran tähen lähettäkö kenellekkään Afrikassa, 500,000 €uroa !

Made in Viro

On pitänyt jo kauan purnata siitä, että nykyään niin suuri osa sekalaisista tuotteista tehdään esim irossa. Purnaan aiheesta pikaisesti nyt ja tässä.

Nykyään suuri osa tuotteista on ....tehty Virossa !!

En ainakaan itse halua enkä osta sellaista. Olen kauhukseni katsonut mm sitä kuinka muutama lehti jotka ennen printattiin eli "tulostettiin" tai "painettiin" suomessa, tuutataan nyt Virolais ...painosta, ulos. Olen mm ostellut eläissäni irtonumeroita "Pelit"lehdestä, muttempä osta enää!! sillä sekin piti perkele alkaa printata Virossa. Ja vaikka mitkä muut. Ja mm peittoja ja tyynyjä yms tehdään paljon siellä.
Olen hyvin pettynyt tähän "kehitys"suuntaan.

Jos haluaisin jotain Virosta tai virolaista......menisin Viroon !!! Mutten halua.

Senkun tyrkytätte ja vakuuttelette, mutta ainakaan minun kanssani - kauppa. ei. käy.

N S O V E


+ Normaalia suurempia määriä mm, Jelly Beans karkkeja, ehkäisypillereitä, neekerinkarkotteita ja kalanmaksakapseleita.

AutoilijaN


Siistii.

Hämeen *hidas*

Jep !

Nigerialaiskirje !

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082518601468_uu.shtml

Ei. Voi. Vittu. Olla. Totta !!

3 3 6, 0 0 0  € !! =====> kaivoon Kankkulassa.

Häkellyttävän ....jotain. Toisaalta tekee mieli nauraa ja toisaalta vain ulvoa ja muutoin taas huomaan tuijottavani apeana tyhjyyteen. En osaa olla mitään yhtä tiettyä mieltä. Olen ensisijaisesti vain aidon yllättynyt, että joku voi oikeasti tulla näin / noin vitun täysin ja totaalisen jymäytetyksi. Ja viellä noin muodoin. Ja niinkuin joku tuolla kommenteissa sanoi, on joku Kekkosen luottoäijäkin menettänyt omaisuutensa samalla suurpiirteisellä tavalla.

Kuten sanotaan ; Ahneilla on paskainen loppu !!

HAhahahahah....hahahhaaa....*huoh*....... : / ......hahaa....huh huh....."ei voi olla..."...haha...."..siis...? ttua?.."....
*pudistelee päätään*...aaaaaaaaahaha...*siristelee silmiään ja tuijottaa seinää*....

Onko tämä jokin...?...! ....mikä juttu tälläinen on..?!

maanantai 25. elokuuta 2014

Härmän NATO-jäsenyys

Suomen NATO jäsenyys.

"Noo...jos nyssit..tai ei, mut...ei.... tai no, jos nykkuitenkin..tai ei emmätiä.."

Pyöritään, pyöritään vaan !! Hurlumhei!! pyöritään ja hyöritään ja jahkataan ja vieritään !!

Aloha Hawaii.

Haloo Helsinki - "Beibi"

Olen nyt kuunnellut tämän uuden HH sinkun muutaman kerran ja ajattelin tämän ansaitsevan ihan linkityksen täällä !!

https://www.youtube.com/watch?v=CyMpHXAjosA&list=UUGoaIIvxJuY8TJfB7YlQyDw

Tykkään suuresti tuosta videosta. Se on ihan oikeasti hyvä ja kaunis ja khuuli ja moderni ja kaikkea tätä, ja itse biisikin on itseasiassa oikein hyvä lopunkaiken, vaikka siihen välistä jo kyllästyikin, mutta se teki itsensä uudestaan tervetulleeksi myöhemmin.

Haloo Helsinki näyttäisi olevan ainoa tämänhetkinen, vähänkään -oikea bändi- suomessa ja kehittyvätkin näemmä ihan hyvään suuntaan sinänsä. Ymmärrän tuon myötä nyt myös tuon Slaavi / Ryssämäisen asun idea, se on siis sekä tätä kappaletta / videota, että tämänhetkistä "juttua" tai aika-kautta varten, ai sii. (Vaikka vähän makaaberin sävyinen, nyt lentokoneen tiputuksen jälkeen).
Suomalaiset on jo hyvin oppineet näitä kaikkia kulttuurin piirteitä yms -tuolta suuresta sfääristä ja välillä näyttää jo ihan ällistyttävänkin khuulilta. Hyvä hyvä.

Haloo Stadissa on sekin hyvä puoli, että se on -vaivattoman valkoista ! Ei mitään neekeriyttä tai sen määrittelemää neekeriyden vastaisuuttakaan vaan ihan erillistä, omaa, luontaista valkeutta. Juurikin niin sen "pitäisi" olla.

Tuon kappaleen kertosäkeeseen olisin itse lisännyt vielä vähän enemmän jotain ytyä tai jotain, mutta ihan hyvä moderni perus rock-lallatus.


Odotan mielenkiinnolla uutta HH levyä.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Suvaitsevaisuus / -tsemattomuus

Kävin lueskelemassa Tuplajiin blogin linkkejä tässä, kaikessa hiljaisuudessa. Ja sieltä löysin mm tällaisen, aika hyvän kirjoituksen ja ihan kiehtovan bloginkin sinänsä (vaikka havaitsin jo pari kirjoitusvirhettä. Joka on vielä irvokkaampaa ja iroonistakin -kun ottaa huomioon, että tuo Joonas on kai jokin kirjoittaja / kirjailija. Hahaha).

http://joonaskonstig.com/2014/07/03/kulttuurisodan-anatomia-eli-miten-suvaitsevaisuus-lisaa-suvaitsemattomuutta/


Pieni pläjäys ruskeista

Kun kerran satuin tällaiselle päälle, laadin nyt tässä äkkiä ad lib, eräänlaisen referaation / löyhän sitaatinkaltaisen pätkän neekereistä. Tämä perustuu oman lempiblogaajani johonkin muinaistekstiin jossa oli kuitenkin niin paljon asiaa niin hyvin ilmaistuna ja tiivistettynä, että tsiigaan asialliseksi suomentaa sen mitä siitä muistan ja säveltää omiakin sanojani tähän sekaan ja väittää koko paskaa omakseni. Joten tässä on, pieni pätkä neekereistä.

Kuten tämä kyseinen bloggari sanoi ; neekerit ovat velkaa koko muulle maailmalle !! Toisin kuin aina väitetään, että me muut olemme heille jotain velkaa jostain näennäisestä loukkauksesta tai muinaisesta sorrosta tai ...milloin mistäkin, se on nimenomaan neekerit itse kun ovat velkaa ihan kaikille muillle. Ei vain siksi, että ovat saaneet ja saavat par´aikaa aina kaikilta muilta, lähinnä valkoisilta, ilmaiseksi -ihan tasan kaiken !!! ja siihen päälle vielä loputtomat anteeksipyytelyt jostain mitä valkoiset sitten uskoo ja luuleekin itsensä neekereille velkaa olevan, mutta myös siksi että ; neekerit pitävät typeryydellään ja kyvyttömyydellään ja oppimattomuudellaan ja pahuudellaan yms koko muuta maailmaa paikallaan!! ja taannuttavat, sen kun pystyvät. Tästä he ovat loputtomasti velkaa meille valkoisille !!! Kiitos heidän, me emme pääse enää etenemään / eteenpäin vaan joudumme pysyttäytymään tässä yhdessä ja tietyssä tilassa ja ajassa ja paikassa jottei neekeri vain pöllämysty liikaa tai suutu tai jotain. Eli : neekerit ovat kehityksen jarruttamisesta meille velkaa !! ja paljon.

Koska voimme alkaa odottelemaan korvauksia ?!?!!? ...hei!! koska ?!....koskakoskakoskakoska ?

Toi jättiläiskäärme

Tämä suomenkielen taitava käyttö alkaa jo ihan häkellyttää.



Voi jumalauta taas, iltalehti perkele !!!!!!!

Vittu se on "toi jättiläiskäärmEEN lavalle" !!!!

lauantai 23. elokuuta 2014

Tshiikkilinkki

Hahaa, ajattelin itse sanoa jotain tästä Tshiik-maniasta, mutta Hankamäki ehtikin ensin.

http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2014/08/minun-rappini-cheekista.html

Sanonpahan vain, että : mitä ihmettä sitä vouhotatte ?
Joku vitun Tiihosen Jare ajelee bemarilla pitkin Espoota ja te vitun kanat viiletätte perässä, kiljuen kuin joku slummikoira josta on juuri tullut miljonääri.

Mutta......jos oikein rehellisiä ollaan, niin eihän asia toki minulle kuulu.

"Toivolasaagan" osa.3

Ja itseasiassa vielä kolmas osa tähän "Toivola saagaan" !!

Tuli mieleeni, että yksi hyvä vertaukuva näille kaikille hössöttäjille, kukkahatuille ja neekereille yms on ; väkisin ovesta sisään tuppaava kauppias tai Jehova tai joku muu vitun hörhö !! Joka ei joko käsitä tai välitä isäntäperheen todellisestä mielipiteestä tai tunteista yms (eikä heidän siksi tarvi välittää tämän tunkeutujan vastaavasta).

Sellaiset lierot änkeävät yksinkertaisesti väkisin tai "kohteliaan" puoliväkisin ...mihin vain!! vaikka viemäriin jos siltä tuntuu ! ja sitten ovat siinä, ihan pokkana, muina miehinä, kuin joku oikeasti tervetullut!! ja alkavat vielä paasata ja saarnata siihen päälle, mitä lie hevonkukkua.
Niillä on otsaa, muttei häpyä.

Tai kuten juopot saattavat joskus pakkautua seuraan, joukkoon mukaan, ja ovat sitten täysin käsittämättä, että he ehkä tungettelevat !

Röyhkeitä elukoita !! kuten harakatkin.

Voin hyvin kuvitella jonkun hyväsydämmisen vanhuksen jolla ei vain ole sydäntä sanoa jollekkin vitun imurikauppiaalle, että "ota äijä hatkat" ja kuuntelevan vain vaivautuneena, vaivautunut ja yhä kireämmäksi käyvä -teennäinen virne pultattuna naamaansa. Ja muumioituvan lopunkaiken tuoliinsa tai sohvaansa tai missä sitten istuukin, kun se saatanan tunkeilija ei vain suostu lähtemään, ei edes kulumalla !
Juuri tällaisista kakkakasoista koostuu mm "poliittinen eliitti" ...mikä vittu sitten onkin, ja koko politiikan rikoskenttä sinänsä muutenkin. Ja ...oikeastaan aika moni muukin "elämän"alue. (Oikeasti ne ei kuulu elämän vaan jonkin muun, piiriin).

Ne on kuin se joku lintu, käkikö se nyt oli, kun munii muiden pesiin. Nämä tällaiset ihmiskäet vain tulevat ja asettuvat taloksi, kuten Valtio / Poliisi, oikeiden ihmisten niskaan ja sitten olettavat, että heitä siedetään ja heidät elätetään ja heitä rakastetaan ja kunnioitetaan ja paasataan ja...mitä vielä.

Ovat siis täsmälleen kuten "talonvaltaaja hipit". Samanlaisia itsekkäitä, röyhkeitä, kovanaamoja ja öykkäreitä.


Loiset... on tällä planeetalla hyvin yleisiä.

Välispiikki neekereistä

Pakko vielä sanoa kun mieleeni tuli, tuosta "Toivolan" jutusta, että "Jani" tai Mubumba, kuuluu kuten kaikki neekerit, siihen kategoriaan "ihmisiä" jotka ei vain kertakaikkiaan tajua yhtä simppeliä asiaa : me emme halua heitä tänne!! Eli he ovat kaikki persona non gratoja.

Mutta jotkut ei elämässä vain käsitä tätä !! Ne inttään "oikeuttaan" olla milloin missäkin, ..suomessa, oikeassa, sinun eteisessäsi, tai missä vain ja ovat Teflonia "väitteelle" siitä, ettei heillä "muka olis oikeutta _______"

Ne tulee oleen ja möllöttään vaikka keskellä olohuonetta, kuten se sanonnanmukainen norsu!, ja pällistelevät sinä sitten, ihan äimän käkenä jos joku asiasta huomauttaa!! Koska ; ja nyt valkeat tarkkana!! koska SE ON NEEKEREILLE LUONNOSTAAN IHAN OIKEASTI "all cool n shit" !! Niille se ON, ihan jees.
Kuten oma lemppariblogaajanikin sanoi, ja hänellä on räikeästi enemmän näistä olennoista kokemusta, Amerikkalainen ja sangen vanha kun on; Veekereille ja neekereille KAIKKI - ON - ihan OK !!! Heille mikään ei juurikaan ole väärin tai törkeää tai tahditonta tms. Vaan kaikki on "ihan jees! rauhotu vaan!" ...kuten raiskaajatkin sanovat pistäessään pippeliään sisään (luullakseni).

Vasurit yms, miksikä näitä nyt sanottekin, siinä se on pähkinänkuorissa. Kaikki on aina ihan jees ja cool ja shittiä.

Tämä kyseinen blogaaja käytti esimerkkinä jotain tapausta missä joku neekeri oli mennyt ja tuosta vain, kouraissut jonkun nuoren valkoisen sällin ranskanperunoista osan, likaisilla käsillään, suoraan suuhunsa ja tokaissut suurinpiirtein noin. "Issal good, don mean nuthin" jne.

Toisilleen tuntemattomista siis on kyse.

Tulisiko itsellenne mieleen mennä jossain ravintolassa työntään kätenne (luuultavasti törkyiset) jonkun tuntemattoman Filet Minoonihin ja nauravan vain päälle, iloista, viatonta, afrikkalaista elämäniloista naurua !?!?
Ei ihan äkkiä kävis mielessä, ainakaan minulla. Täytyisi olla aika vahvoissa mömmöissä jotta se edes kävisi mielessä, paitsi tietenkin nyt, kiitos tämän esimerkin ja tarinan, se toki on "käynyt mielessä".

Kaikenlaiset valkoiset vähämieliset ja naiset, jaksavat aina toitottaa sitä kuinka ihanan kepeitä ja iloisia ja huolettomia esim juuri nämä bushmannit ovat, mutta toisaalta ....niin ovat psykopaatitkin! ja kissat ja käärmeet yms. Ja hengen-vitun-vaarallisiakin ! (kissoista lähinnä ne autoa isommat).


87 veen ryöstö

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082218594786_uu.shtml

Hyvin te vedätte !!

Siististi khuul.

Asiaa !!

Kylä lähtee !!

Bombigwee hämmentyi !

Nyt sitten pillit pussiin ja pelit seis !!

"Jani Toivola" eli Obigwyee N´bmaaambagwee on hämmentynyt !!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082218595369_uu.shtml


Hämmentynyt tuo varmasti on, sitä en yhtään epäile.

Mutta siis ; "Jani" on nyt hämmentynyt siitä, että neekeriltä kysytään valkoisessa suomessa "millaista on olla neekeri, valkoisessa suomessa?".
No johan vittu on!! hämmentävä kyssäri. Whiuh.

Jani sönköttää, ette ME emme tule ikinä USKALTAMAAN edetä IHONVÄRIÄ pidemmälle, koska sös sös sössön söö....ja blääblää ja ai dount faking keer.

YÄK !!

Voit puhua ihan omasta puolestasi, muttet minun !! ...neekeri !

"Keskustelulta täytyy vaatia ja uskaltaa enemmän" ??!?!.....laik ....WTF ?!?! mitä vittua !? mitä tuo edes tarkoittaa !!?

Ja hän myös mumisee, että tuo ^^ ...outo paska "on myös avain ´Rasismin´ ja syrjinnän aitoon tunnustamiseen ja kitkemiseen" .....jouuu....no: miten ois? jos vain painuisit vittuun minun maastani !?

Minä en ole tänne kutsunut yhtäkään mustaa koristetta enkä mitään muutakaan vastaavaa ! enkä voisi vähempää välittää tuosta keskustelusta. "Jani" : ei ketään SUOMALAISTA kiinnosta !! wii eint givin a fak ! ME ei haluta mitään "Rasismin" kitkemistä eikä "tunnustamista" eikä mitään muutakaan valkoistenvastaista "rasismi" paskaa. Me halutaan vain elää ja olla itse, itseksemme, täällä, ilman Angloja, ilman nekruja -ja ehdottomasti, ilman Jutkuja.

Täällä on myös hänen mukaansa "syvää, kivuliasta ja väkivaltaista" "Rasismia". Jumalauta vitun neekeri saatana !!!

Vittu, että tämä pisti vihaksi !! Saatanan kasipallo perkele. Nekrut on ihan itse niitä kaikein pahimpia "Rasisteja" (vaikka kuten tiedetään; vain valkoiset voi tietenkin olla "Rasisteja" !!) ja kuten jutkutkin, syntyneet täysin vailla mitään käsitystä mm kiitollisuudesta !! Olkaa vittu kiitollisia, että me ylipäänsä siedämme teidän olemassaoloanne- koko vitun planeetalla !! Saati sitten siitä, että me tai pikemminkin, ei ME -koska tuohon sisältysi myös MINÄ!!- mutta jotkut valkoiset, ottavat teitä eläteiksi, koristeiksi ja lemmikeiksi (tyhmiä kun ovat) ja paijaavat ja hyysäävät jne. Eikä tästä neekerit juuri koskaan ole tietääkseni kiittäneet. Eikä tule kiittämäänkään. Ihan niinkuin koiratkaan. Toinen vitun loisrotu joka loisii valkoisten heteroiden kyljessä ! Mutta ne sentään voi olla ihan viihdyttäviä ja sööttejä ja sen sellaista, eikä ne möyä metrossa ja puukota asematunnelissa ja räppää ja vauhkoa pitkin katuja ja käytäviä. Tai no..... voihan ne kyllä vauhkota pitkin ja poikin, mutta "pointti" on, että : ne on kuitenkin myös ihan ...siedettävissä.

* * * * *

Älkää nyt sitten, oikeat SUOMALAISET, lähtekö tähän juttuun mukaan, älkää langetko laumavaistonne vietäväksi ja anna tämän demonineekerin huudella teitä mukaan omiin tarkoitusperiinsä. Antakaa sen kiljua ihan omissa oloissaan.

Kuten näette, se käyttää "ovelasti" tätä taktiikkaa jossa puhutaan "meistä" ja ikäänkuin "me" kaikki olisimme jo automaattisesti samassa veneessä ja samalla puolella -heti kättelyssä, ja puhutaan muidenkin puolesta ja syytellään siinä samalla isäntäkansaa taas "Rasismista". (Mitä vittua se sitten ikinä oikeasti onkaan [jos se jotain on, ja olen sen oikein käsittänyt, täytyy olla niin, että karhut on "Rasisteja" lohia vastaan ja penisiliini bakteereja]).

* * * * *

En tiedä mistä vitun kuvitteellisesta, abstraktista, "Meistä" tuossa puhutaan, kenestä on kyse, mutta ei meitä SUOMALAISIA ainakaan mikään paniikki pidättele puhumasta. ...mistä sitten ikinä luuletkin meidän pelkäävän puhua.

Vittu, että tuo tuollainen ylimielinen Marxistirottainen tapa puhua, käy hermooni !!Tuo on kuin joku olisi tullut ja istunut paljain, paskaisin persein (ja vielä mustin!) murolautasellesi, ja kun siitä sitten ihan luonnollisesti ja itsestäänselvästi "älähdät" käy ensin kimppuusi tuo Eliitin kakaralauma eli ns "Anti-sitä ja anti-tätä" älykääpiöt ja pikkurikolliset nilkit (jotka kerjäävät verta nenästään ja kun sitä tarpeeksi kerjää niin sitä saa mitä tilaa!) ja sitten siihen istunut neekeri näyttää vilpittömän (ja sitähän se luultavasti onkin!! ffs!) ällistyneeltä ja lapsenkaltaisen yllättyneeltä, että "joku voi olla noin Rasistinen" ja sitten se alkaa vaatia, että tässä nyt puhuttan "meistä" ja siitä, että häntä on joskus vaadittu tekemään (koska - valkoinen sorto!!) jotain niinkin epä-inhimillistä (jea - rait. Ikäänkuin neekereillä olisi SEN kanssa ongelmia) kuin pyyhkimään perseensä !! Jumalauta !! ettäs kehtaavatkin saatana !! "Ettäkö minä pyhkisin pherzeni!!? ..jou wat to faak!?".

Tai sitten puhe saa maksimissaan olla siitä, minkälaisilla silkkihansikkailla sinä saisit tai joku expertti -neekeriasioissa-  hennosti pyyhkiä hänen persläpeään tai vatkata kulliaan ! (ja tuossa "keississä" tuo jälkimmäinen on se todennäköisempi vaihtoehto!..kai).

Ja jos jollain vitun ilveellä saisit sen vitun Musta Barbaarin Perkeleen kammettua ylös siitä lautaseltasi, alkaisi siitäkin ihan vitullinen älämölö -kun se on ensin nostanut paskaisen perseensä pois- että siihen maitoon on jäänyt killumaan jotain ruskeita renkaita (muroja, suklaa...muroja) jotka sinä olet selkeästi varastanut neekeriltä!! tunnusta! SINÄ sait ne jotenkin taiottua irti neekeristä, sinä sait ne jotenkin manifestaoitumaan esiin sen takapuolenlävestä !! Maksa niistä !! Tai saat katua.

Tässä taas yksi syy, miksi neekereitä oikeasti vihataan !! -tämä "entitlement" mentaliteetti. Kaikki kuuluu mullehetinyt, koska ....koska niin nyt vaan on. Jos valkoisillakin on jotain niin se kuuluu automaattisesti myös neekerille, koska .......koska niin nyt vaan on ! ni !! koska jos valkoisetkin saa näitä kaikkia asioita viidakolta ja ilmasta ja jumalilta niin kyllä neekerinkin kuuluu saada !

* * * * *

Vittu sentään suomalaiset taas !! Helvetti, että alkaa vituttaan taas.
Tämän maan piti olla minulle !!! ja meille SUOMALAISILLE!!!! eikä juutalaisten käskystä ja meidän oman "eliitin" eli pohjasakan / hyödyttömien vitun myyrien, intressien takia ja eteenpäin ajamana -millekkään vitun murjaaneille ja nekruille yms.

Menkää vain pois. Siinä kaikki. Allest klar.
Vittuako siellä mesoat saatana, minun maassani, vitun neekeri ????! Mene omaasi eli Afrikkaan ja mesoa siellä. Siellä ei muuta tehdäkkään kuin mesotaan ja tapetaan.

Tämä maa ei tod, kuulu kaikille.

perjantai 22. elokuuta 2014

Hääklund aivopieraisee !

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082118587303_uu.shtml?utm_source=leiki&utm_medium=iltalehti&utm_campaign=kontekstuaalinen

Yäk.

Juutalaiset on älyn-jättiläisiä ? ja Arabit älykääpiöitä?! ..no se on kyllä totta. Siis tuo, että arabit on kääpiöitä älyllisesti. Sitä ne vain on, eikä siitä mihinkään pääse. Ne on lähes ymmärrystähämärtävän tyhmiä, ja verenhimoisia elukoita. Niitä ei neekerin lisäksi, pitäisikään kutsua "ihmisiksi" vaan maksimissaan esim "kädellisiksi" tai "puoli-apinoiksi" tai ...ehkä jopa sitten "ihmis-apinoiksi" mutta mieluummin vain "apinoiksi" tjms.

Mutta niin, siis hyi yök tuota haagklungia!! siinä se nyt ylistää ja kehuu jutkuja -maasta taivaaseen. Onko se jutku ?! nyt kun sitä tarkemmin katselee niin itseasiassa kyllä, se näyttää vähän juutalaiselta !!
Juutalaistutkani / vaistoni ei varsinaisesti hälyytä, mutta on jotenkin kireässä ja valppaassa tilassa, valmiina, mutta odottava. En ...tiedä, ....katsotaan nyt.

Minua ärsyttää lähes kaikki mitä tuossa sanotaan, mutta potin korjaa tuo vailla aivoja lausuttu alistuva ja outo paska siitä, että miesten pitäisi jotenkin korvata naisille synnytyksestä yms aiheutuvaa kärsimystä, menemällä esim armeijaan ?!! hahahahaahaa, vittu mikä idiootti !! Olisi vain pitänyt mölyn mahassaan ja vaikuttanut älykkäämmältä.

Puuttin pakittelee pakotteistaan


Hah - Hah - Haa

Ryssät / Venäläiset on joutuneet nyt taipumaan omista pakotteistaan, ahdistettuaan ensin itse itsensä nurkkaan kuin mitkäkin villielukat. Hahhaahaaa.

Mielenkiintoinen farssi tämä kyllä kaikenkaikkiaan on, kun yritetään saada vielä meitä nykyihmisiä lankeamaan esim Maailmansota 3:seen vaikka olemme siihen jo ihan liian tiedotettuja ja viisaita yms. Ei oikein nappaa tällä kertaa, ellei ihan totaalisen pakottavaa tarvetta ilmene.
Mieluummin sitä vain on ja istuskelee sisällä ja pelailee vaikka Battlefieldiä tai jotain, kuin menee tuonne ulos räiskimään jotain Slaavilaisjuntteja ihan oikeilla tussareilla ja kyyristelemään jonkin esteiden taakse luoteja karkuun.

Noille tyypeille, maiden ja "kansojen" "johdossa", tarvitsisi saada jotain tekemistä ja sisältöä elämäänsä.

Aloittakaa vaikka jokin harrastus!! virkkuu tai jotain, haiden lyöminen nyrkillä tai ...tehkää jotain yleishyödyllistä ja tuottavaa tai jotain....

Ei muuta.

Hemmo valaisee



Mitä ?? Mitä tuokin edes tarkoittaa !

Katsoin mielestäni sitä "Haloo Helsingin" uutta musavideota "Beibi" ja tämä oli sen kommenteissa. Siis.... mitä helvettiä tuokin nyt taas on !?!

Mikä vitun tympeä hippi tämäkin taas on? "Epä-intllektuallisia yksilöitä" ?.... eli siis vähän niinkuin vasurit itse ?HAhahaaa.

*upsurge* ja *averts* ...nyt ei kuulkaa puhuta enää ihanHärmää!! nyt on tosi kyseessä ja aika vitun hyytävän pätevä ukko. Kyykyssä ollaan, ihan tiedoksi vain ! I´m hunckering down biaatch.
Mä kyyristelen.

Mutta niin, siis nytten, kiitos tämän Hemmo Nyymanin, tiedätte vitun sontajuntit, että musiikissanne on perkele parei puhua / laulaa Enkuksi.

Vai onko tuo ihan vain "Rölli" ?!?! (eli "trolli")

Aamun Uutisia osa.2


Neekeri palkitaan positiivisuudesta !! Read all about it.

+ vielä ; "tehnyt hyvää koko suomelle" ...WTF !?!?! Mitä hevonhelvetin vittua ? Hyvää? jumalauta, luultavasti saatana paskantanu ite niihin vesiin mistä ihmiset sai sen jonkun yrjötaudin !! FFS !!
 Hävytön eukko kavaltaa kaikkien rahat ja pissailee silmiin !! lue lisää digilehdestä...

Poliisi-siat sai suunsa auki -Rajojen avonaisuus on ongelma!!


Uutinen on tässä se, ettei nykyään osata enää saatana suomea! "Rankkaan"... mitä vittua sekin on?!! Kenties tarkoitat, että "arvioin" tai "arvotan" tai "arvostan"  tjms !?



Juu.... ei.

Ja vielä ; mitä vittua!?!? "söpöt, pörröiset Somalit" ?!?!? W T F !!! kuinka pitkälle te menettekään näiden vitun rättipäiden promoamisessa ?!
Ja jos vievätkin jonkun sydämmen, niin se tapahtuu niin, että he tappavat sinut jos ovat poikkeavan kohteliaalle ja myötätuntoisella päällä ja avaavat rintakehäsi ja nappaavat sydämmesi mukaansa tai sitten vain riuhtaisevat sen apinan-raivolla irti ja katoavat johonkin pusikkoon.

Aamua vaan niin, kaikille.

Mäkin kotiinkuljetus



Tätä olen jo kauan odottanut ja kaivannut suomeenkin. Mäkin kotiinkuljetusta.

Amerikka hävisi Kiinalle Amerikkalaisuudessa !! Loppu on totisesti tullut.

Älykkäät, taistelevat apinat

Katselin jotain sivustoa jossa puhuttiin älykkäimmistä eläimistä, ja sieltä tarttui mukaani tällainen kuvankaappaus.

"Jos 2 apinaa taistelee, kyseisten apinoiden sukulaiset uhittelevat myös toisiaan". Tästä näet tuli mieleeni eräs suomessa jo noin 600 integroitumatonta vuotta viettänyt apinalauma !!! Hämmästyttävää, eikö !?!?

(Tuolla idiootilla tuossa kuvassa muuten, on tuo lehti nähdäkseni sivuttain!! ahahahahaha, voihan vittu mikä idiootti!! ei se siis sittenkään niin kovin älykäs loppupeleissä ole! Hahahaha)


Ruuskanen "hurjassa vireessä"


Ruuskanen ei kuitenkaan, useasta yrityksestä huolimatta, pystynyt lopunkaiken osumaan kohteeseensa eli Pääministeri Aleksanteri Tynkään eli "Alexander Stubbiin".


Ruuskanen räiski aikansa, epätoivoisesti, sinne-tänne, mutta siltikin, yhtä kaikki, hän joutui lopulta toteamaan, ettei saata osua napakymppiin. Mutta ei hän siltikään ihan metsään ja harakoille heittänyt, sillä hän onnistui kuitenkin osumaan useisiin muihin kohteisiin, mm......





Kuten näette, ei puheet "hurjasta vireestä" ole niinsanotusti "tuulesta temmattuja".

Ruuskasen kiskoessa keppiään taivaalle, tielle sattui jopa konserttiaan, Mikkelin-konserttiaan!!, pitävä Amerikkalainen teinisensaatio "Maili Sairus".

"Oujee beibi...bläääh"
Joka onkin jo aika temppu, ottaen huomioon, että keihäs kisa oli Tukholmassa!! mutta.... minkäs teet, jos ja kun keppi lentää, niin se lentää.

Maili itse oli tilanteesta lähinnä huvittunut ja jatkoi keikkansa urhoollisesti loppuun asti ilman taukoa tai keskeytystä, keikistellen toinen toistaan vähemmissä vaatteissa.

Keikan huora et lunttu -koreografiaan keihäs toki vähän vaikutti, mutta Maili jaksoi silti hymyillä ja "twerkata" (pyörittää persettään) ja "välispiikkasi" jopa ihan suomeksi !! "khetos shyoumi!! ...näät ma lä-ahen shailaran!".

No, jokatapauksessa, Ruuskasen keihäästä sai oman osuutensamyös ...joku skidi.

"Tämä kannusti minua opiskelemaan ja pysymään koulussa...kiits"
Ruuskasta jäi silti kaikkien näiden onnistumistenkin jälkeen vielä harmittamaan tuo ykköspalkinnon puutos. "Olisihan se ollut kuitenkin ihan hienoa se saada,..se saatanan rotanhampainen vitun liero, keihästettyä... mut tälläst tää on" hän sanoo.

Ja näinhän se on, kyllähän sitä olisi mieluusti katseltu varmaan siellä kotikatsomoissakin, tuota Seivästettyä Shortsiministeriä, mutta kun ei nin ei. Ei tällä kertaa.


"Iit mai shorts ! ....bwuhahahahahaha hahahaaaa vitun muulit !! buhahahaa"


Sinne se jäi, .....pyörimään ja killumaan ja nauramaan ilkeää nauruaan, Alex Stubb.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

"Leski Zambiasta" & Jäädytetyt varat

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082118591567_uu.shtml

Siis...?... näinkö tai luinko oikein !?!

Ei kai kukaan voi oikeasti olla noin vitun ...tyhmä? Tai naiivi.
"..Millään ´Nigerialaiskirjeellä´ ei ole tekemistä tämän asian kanssa.."  ....ei kai niin.

Maksoi 336.000 € jollekkin etelä-afrikkalaiselle tilille?? .....ja nyt oottelee kuuluvaksi noin 33,6 miljoonaa ??!
Siis ....mitä hevon-helvetin-vittua ?! Saatan hädintuskin käsittää lukemaani / näkemääni.

Nämä on menneet siis ihan oikeasti antamaan jollekkin vitun afrikkalaiselle "entrepenööri"neekerille tuosta vain 3 ja puolsataatuhatta euroa .....siis tuosta vain.... ?

Suomalaisten bissness-älystä kun puhutaan....

* * *

Piti muutoinkin puuttua Milttonin tähän kirjoitukseen : http://milttonfriidman.blogspot.fi/2014/08/suomi-on-nettohyvantekija-halusimmepa.html mutta nytpä mainitsen sen sitten ihan jo tämän kylkiäisenä !

Elikkä kaiken tuon "hyväntekeväisyyden" ja hahahaha, mahdollisen "Kristillisen kymmenyksen" lisäksi!! lisäksi!! -on nyt menty mm lahjoittamaan tämä kyseinen 3,5 sataatuhatta  isoa seteliä ?!

Suomalaiset!!? hei!... nyt sitten, ihan oikeesti. Nyt jos koskaan: jäitä hattuun!!! Tätä menoa te saatte kääntää näkyviin uusista muodikkaista räteistänne lähinnä ne tyhjät taskut, kuin jokin Tshäplin tai joku.

Nyt en ole lainkaan edes ärtynyt tms, olen hämmentyneen myötätuntoinen ja toisaalta aidon yllättynyt ja miltei myötähäpeän. Jos tuo nyt kuitenkin osoittautuu ns"nigerialaiskirjeeksi" niin..... ?.... niin voihan vittu !
Sinne meni sitten, Kankkulan kaivoon, tuokin rahatuppo! Jolle olisi kyllä löytynyt enemmänkin kuin vain jotain käyttöä, ihan täällä koto Härmässä.

Sillä voisi vaikka purkaa niitä 60-70 lukujen kerrostalo kammotuksia ja sekalaisia pikku-Kesoileita sieltä täältä yms roinaa. Tai paikata jotain kuoppaisia teitä ja fiksata pari lyhtypylvästä tai jotain tällaista. Mutta ei, ei. Tarvitsi tarttua Etelä-Afrikkalaiseen "bissnessmahdollisuuteen".

Hävetkää.

Voi Pyhä Sylvi taas teidän kanssanne. Tsiisus fak.

Tämä kaikki shitti alkaa käydä jo vähän liian riilixi !!


P.s https://www.youtube.com/watch?v=nWRxPDhd3d0

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Parrakas Sotilas !!

Vihdoin sattui eteeni sopiva kuva, jota en silloin löytänyt mistään, -kun oli puhetta niistä sotilaiden parroista.
Tässä sellainen parrakas sotilas nyt sitten on ...


...kamalaa !! huiii, hyiii !! Hirrveeetä.

Siis järkkyy hei!! Järkyttävää !! Eihän nyt tollas oi siis ninq olla, tiätsä ?! Ei tollast.
Täytyy olla posliinileukainen ja sliipattu ja siisti.

Ei sotia millään parrakkailla keikareilla voiteta.

Juutalaista Naiskauneutta... osa.1


Neuvottelu Neuvoston kanssa


Luultavasti täsmälleen näin !!

Kuten mille tahansa muullekkin vähämieliselle tai metsän eläimelle -on yleensä oltava töksähtävän raaka, ja brutaali ja öykkärimäinen, koska ei sellaiset reppanat hiffaa mitään muutakaan kieltä. Eikä "kunnioita". Örisee ja tekohymyilee vain, kunnes myöhemmin sitten jo pommittaa ja räiskii AaKoolla.

Ryssät.... ne on jokin muinainen hobbitti-ihminen luultavasti. Jokin atavistinen jäänne jostain liitukauden tietämiltä.

Verratkaa muuten suomen filosofiaan asian suhteen!! "hei!!...hei!! hihih, tihihihihii, hei! mennään niinkus sinne ja sit ollaan sillein ihan matalana ja nuollaan lattiaa ja kumarretaan ja naureskellaan ja viihdytään ja kätellään ja mielistellään ja ymmärretään ja viedään jotain lahjoi!! eiks vaa hei?!".

Kyllä se Niinistökin, jumalauta!! huh huh, kyllä se pisti saatana Putlerin köysiin !!! Tsiisus fak !

Puuttini varmaan luulee heti kättelyssä homox !! (vaikkakin huhu kiertää, että se olisi itse homppeli!!).





"Would you love a monsterman, would understand, the beauty of the beast!?"

Loordin velat

http://www.iltalehti.fi/leffat/2014081918585318_le.shtml

Lol tätäkin!! Hahahhaaaa.

Aatelkaa : tehdä noin paskaa musiikkia ja päätyä vain hirvittäviin velkoihin ! hahahaha ahahahaaaaaaaaa !!! Ehkä Universumi puhuu teille Loordi !! ehkä joku yrittää viestittää jotakin...

Trailerin lopussa tuo Paholais-porsas laskeutuu rappusia ja kiroaa niitä. .... koska on niin läski.


Sanonpahan vain.

No eniwei, Lordi näyttää varmastikkin suht samalta (siis tuona Lordi hahmona) kuin miltä Loiri tulee näyttämään kuolleena !

Loiri ja Lordi ne yhteen soppii.

YLE -Valkoiset Orjat-


Tämä oli jo todella odottamaton käänne.

Neuvostoliiton lahja suomlannille eli YLE, lähetti tällaisen ohjelman. Valkoisten orjuudesta !!

Toivotavasti tätä katsoi mahdollisimman moni. Vaikkei tämä mikään maailman paras ja mullistavin ollutkaan. Mutta itse idea lähettää tällaistakin, on hyvä.

Hyvä YLE, tässä tapauksessa.

* * * * *

Ebolaoppilaat

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014081818582403_uu.shtml


"Ei huolta!"

Tex Arcanehan on useaan otteeseen todennut, ja tiede on omalta osaltaan tätä jo vahvistellut useinkin, että aivojen mantelitumakkeen tuhoutuminen tai rappeutuminen tai ihan silkka toimimattomuus -on se syy miksi ns "liberaalit" tai vasurit, eivät tunnista edes yksinkertaisimpiakaan uhkia. Ei vaikka ne toljottaisi suoraan silmiin !!!

Luullakseni tämä käy aika hyvin esimerkiksi tuosta umpisokeudesta.

Jos mantelitumake ei toimi tai se on de-aktivoitu esim labrarotissa, se saa kuten Texkin hauskasti asian ilmaisi, hiiren syöksymään syleilemään kissaa, yms. Tämä tässä, leidiis än pleibois, on tuosta priima esimerkki.

Näitä vitun vatipäitä.... ei jaksaisi enää edes torua.... En jaksaisi enää, emmä vaan jaxa !!

Mikä juttu tämä on?!? Mitä te oikein, oikeasti yritätte aikaansaada ?! ....jotain Marxisti-Kommunisti-Leninisti-Stalinisti-Corbusiaanisti Utopiaa ?!? vai mitä.
En saata uskoa taas tätäkään uutista !! Jumal...ääh. Fak it.

E B O L A !!!!! vittu: EBOLA!!! ollaan Maahantuomassa ja nämä käkättimet laulavat hoosiannaa, että "ei se tartu!! ei se tartu !!"  & "ei hätää!! don´t worry, be happy!".

Eiköhän me kaikki käsitetä nuo sanat "ei" ja "huolta" yksiksi kuuluisimmista viimeisistä sanoista.

"Ei huolta!!......"

- "ei siinä ole virtaa!"
- "ei sieltä ketään tule!"
- "ei tippa tapa, eikä ämpäriin huku!"
- "ne on jo de-aktivoitu!"
- "ei noin vanhat granaatit enää räjähdä!"
- "kyllä sen vielä voi syödä"
- "Ebola, ....ei se mihkään tartu! ei huolta!"

Sen lisäksi, että tänne tuodaan käveleen ja maleksiin ja rötösteleen ym, ylipäätään kaikkia neekereitä ja Mehmettejä yms, niin nyt meidän omat kotosuomen yliopistot ja korkeakoulut ym aiotaan sitten kai käytännössäkatsoen tyhjentää suomalaisopiskelijoista, sillä ei kai kukaan halua mennä kouluun jossa vallitsee Afrikan savannin olosuhteet. Ja ilmassa leijuu jatkuva Ebolan uhka, kaiken muun sekalaisen uhan lisäksi.

Vittu !!!

Tämä alitti riman, tämä vetää minut snadisti hiljaiseksi. Mikä juttu tää on ?

Eipähän tarvi enää suunnitellakkaan jatko-koulutusta !! hahaha, thät´s fo demn shöö !!


"SATOJA OPISKELIJOITA.... AFRIKAN MAISTA..." ....miksi ?

Simppeli kysymys !



Kuten sanotaan ; "ne jotka Jumalat haluavat tuhota, he tekevät ensin hulluiksi".


Sain elää hetken aikaa itsenäisessä "Suomessa". Nyt, majaa puretaan, kaikkea alas-ajetaan, ulosmitataan ja pakkohuutokaupataan. Kuten Tex aina sanoo viitaten koko länsi-sivilisaatioon -viimeinen lähtijä sammuttakoon valot-.

maanantai 18. elokuuta 2014

30 tuhatta vierailijaa

30 000 kävijää.

wau.

"Kuka vittu mua heitti just jääpalalla?!?!"

http://www.iltalehti.fi/viihde/2014081718579683_vi.shtml

Hahahhaahaaa, joku heitti tuon oranssin lesbon jääpalalla alas lavalta !! AHahahaa, vittu mikä tapaus.

No joo......... . . . .  .no, whatever.... Vaikka en ole daihard Tommi fani, eikä Tommi ole ollut 20 vuoteen pinnalla tai paskankaan väärti, onhan se toki hyvin, hyvin moukkamaista ja nekrumaista ja alempaa, -käytöstä heitellä esiintyjiä ...millään!! paitsi rahatupoilla.

Suomalaiset on todella alkaneet jo käyttäytyä kuin aidot neekerit !! ohoouul rait !! kiipin it riilz !!

"Kuka vittu heitti mua äskön jääpalalla ??!"   lol. Ahahhaaaaa, ohohooojoijoijojioji...voi voi voi voi..... en haluaisi joutua nauraan tuollaiselle, mutta kyllähän tuo ihan vitun hauskaakin oli, eihän siitä mihinkään pääse. On kuin katselisi sitä juutalaiskoomikko Sainfeldiä. Inhottaa suuresti nauraa, mutta ainakin välillä sillä on aika vitun hauskoja juttuja !! juutalaisetkin sentään aina välillä "löytävät jyvän". HUOM!! en katso Sainfeldiä (tuleeko se edes suomen TV:stä?! ..en tiä) mutta törmään siihen joskus netissä. (Olen törmännyt n. ...kerran, viimeisen vuoden aikana, mutta siinä sillä oli kyllä hauska juttu ! Joka muuten naurattaa vieläkin! [se oli muuten, mainittakoon kun nyt aloin asiasta "puhua", niin siis -se oli sitä sellaista "havainnointiin perustuvaa huumoria" mihin suomalaiset ja varsinkaan Ständapkoomikkomme -ei vain kertakaikkiaan ikinä oikeasti yllä. Sitä ei täällä vain osata!]).

Mutta eniwei, tuosta Tommin tokaisusta voisi olla uudeksi "lentäväksi lauseeksi" vähän kuin Nykäsen "fifti-sixti" tai jotain.

"Elämä = laiffii"....